Filippiinit ja kuinka heiluin haulikon kanssa suburbiassa...

Okei, nyt on sitten jo oikeastaan kuukausi siita kun tulin takaisin Filippiineilta, mutta hetki piti toipua ennen kuin rupesin mitaan kirjoittelemaan. Oli muuten semmoinen keikka. Kaikille jotka miettivat Filippiineilla kayntia, lukekaa tama ensin...

Idea oli siis lahtea karkuun kiinalaista uutta vuotta Taiwanista. Legenda kertoi etta Taipeissa auki olisivat ainoastaan 7Eleven ja sen vieressa oleva 7Eleven ja niin edespain. Vahan niinkuin joulu Suomessa ulkomaalaisen, ei kannata. Varattiin liput ja lahdettiin reissuun.

Lahtopaivan aamuna herasin hieman liian myohaan, joten pesin pyykit reissua varten ja pakkasin tavarat ja kavin suihkussa vartissa. Yhdentoista paivan keikka edessa eika mitaan unohtunut, voisin vaittaa olevani maailmanmestari. Taksilla lentokentalle, lento Clarkin lentokentalle ja siita taksilla Manilan lentokentalle. Muistaakseni 90km matkaa ja aikaa kolme tuntia. Luulisi onnistuvan. Mutta ei, Filippiinit iski naamalle kuin kymmenentuhatta volttia. Myohastyin lennolta 10 minuuttia. Taksimatkan aikana nain ainostaan ruuhkaa ja metsapaloja. Koitin kysella kuskilta etta mita nuo liekehtivat kasat aukeilla olivat, mutta han vain kohautti olkapaitaan ja totesi ettei mitaan. Ei sitten. Raahauduin tappion tunnelmissa lentokentan viereissa nakyvalle hotellille ja koitin saada huonetta yoksi, jos sita vaikka aamulla koittaisi saada uutta lentoa kun illalla ei onnistunut. Ja herranjumala mihin paadyinkaan!

Hotelli sijaitsi keskella vartioitua kompleksia joka sisalsi muutaman hotellin, muutaman ravintolan ja muutaman baarin ja niin maan hemmetisti vartijoita ja aseita etten ole intin jalkeen vastaavaa nahnyt. Ilmeisesti naapurusto oli kunnon sotatila-alue ja ulkona liikkuminen, ei nyt kiellettya mutta ei mitenkaan terveellistakaan. Yolla hotelli ilmoitti minulle etta olivat saaneet minulle aamu neljalta lennot eteenpain toiselle saarelle, jonne olin menossa tapaamaan kavereita, ja jonka lennolta olin myohastynyt. Unta sain kokonaiset kaksi tuntia sina yona.

Loppujen lopuksi paasin maaranpaahan, siihen mennessa olin siis reissannut 30 tuntia putkeen nukkuen 2 tuntia yolla. Lentokoneessa nukkuminen ei onnistunut, silla lentokoneiden istuimet oli mitoitettu minua 40 senttia lyhyemmille ihmisille. Mestoille paastyani kaverit ilmoittivat etta ottaisimme bussin kohti paratiisia, El Nido-nimista kaupunkia. Bussimatka, koko kuusi tuntia oli helvetista! Istuimet olivat taas kerran mitoitettu liian pienille ihmisille ja tie oli pahimpiakin mokkiteita hirveampi. Tukea ei voinut ottaa ikkunasta, silla se oli aiemmissa reissuissa rikkoontunut ja tilalle oltiin asennettu muovipressu, teipilla tottakai. Teista kertoo paljon takaisintulomatkan kommellukset, bussiin nimittain astui nainen vauvan kanssa, ja tottakai universumi nauroi rakaista naurua istuttaessaan naisen ja vauvan minun viereeni. Kymmenen minuutin matkanteon jalkeen katsastan naisen ilmetta eika se nayta hyvalta. Hetkeen huutelun ja viitteloinnin jalkeen naiselle tuodaan muovipussi ja oksentaminen alkaa. Katson ihmeissani vauvan ilmetta, eika sekaan hyvalta nayttanyt, joten ei aikaakaan kun vauvakin alkaa oksentamaan. Ja siis tama johtui siita, etta tie oli mutkaistakin mutkaisempi ja pomppuistakin pomppuisempi. Ainoastaan vuohet puuttuivat.

Mestoille paastyani olinkin jo seka henkisesti etta fyysisesti rikki, eika tilannetta helpottanut yhtaan se, ettei meilla ollut majoitusta ja koko kyla oli tayteen buukattu. Ei hyvaa paivaa. Jotenkin saimme kuin saimmekin jostain yosijaksi kutsutun reian jossa bunkkasimme. Ja joka ilta jouduimme etsimaan uutta yosijaa, koska missaan ei ollut tilaa kuin yhdeksi yoksi. Viimetteeksi jouduimme lahtemaan El Nidosta, koska yosijaa ei enaa loytynyt. Syyna oli ironisesti kiinalainen uusi vuosi, jota myos kiinalaiset ja jokainen kiinassa asuva lankkari olivat lahteneet karkuun. Tarinan opetus, ei kannata olla Aasiassa kyseisena ajankohtana, ellei ole jotain etukateen varattua.

Pikakelauksella viikko eteenpain ja loysin itseni jalleen Manilasta. Siihen mennessa tuli nahtya todella kauniita saaria, pussailtua todella kaunista tyttoa, kaytya paikallisessa vankilassa turisteilemassa ja eraana aamuna herattyani kirjaimellisesti bambumajasta, vihainen kukko katseli minua pahalla silmalla. Hauskanpitoa ja riemua siis! Poislukien bussimatka El Nidosta takaisin. Se sisalsi oksennusta ja hamaran rajamailla seikkailua, koska otimme yobussin ja varmaan tulikin selvaksi ettei bussissa pystynyt nukkumaan. Manila olikin sitten ihan hauska paikka. Paadyin hostelliin jota kaveri oli suositellut. Paikan nimi oli Pink Manila, joka kuulosti hieman erikoiselta mutta kun kaveri kerran sanoi paikan olevan hyva niin olihan se pakko tarkastaa. Lupaus piti paikkansa, silla hostelli sijaitsi suhteellisen korkean talon kattokerroksessa. Sielta loytyi uima-allas, baari ja kattoterassi johon oli jarkatty arabialaismallisia telttoja jossa sitten polteltiin vesipiippua. Ei mikaan turha mesta. Kaiken hassakan jalkeen linnoittauduin sinne noin vuorokaudeksi karkuun kaikkea pahaa mita Manilalla oli tarjota. Kaupungin tilasta kertoi se, etta joka kaupassa, joka nurkassa ja joka kauppakeskuksen ovella oli aseistettuja vartijoita. Suurimmalla osalla tussarit olivat mallia pistooli tai pumppuhaulikko, jarein mita nain oli yhden kauppakeskuksen edessa kaveri jolla oli M16-mallinen rynnakkokivaari. Kauppakeskukseen sisaan paasy edellytti lahes lentokenttamaisen turvatarkastuksen. Mutta jos elama antaa sitruunoita, perustan tehtaan ja myyn ne nestemaisessa muodossa huikealla voitolla eteenpain. Eraan kannisen illan paatteeksi olinkin tulossa takaisin hostellille, jota vartioi turvamies pumppuhaulikon kanssa. Kanniurpo kun olin, oli pakko veijarille sanoa: "mulla on sotilaskoulutus, voinko ma koittaa sun haulikkoa?" Enka nyt oikein ymmarra mita vartijan paassa liikkui kun sen haulikon antoi minulle hipeloitavaksi. En viitsinyt ampua, koska naapurit olisivat varmaankin heranneet, mutta ihan jameran oloinen peli se oli.

Muuten Manila on kylla ihan kunigasmesta. En sitten tieda johtuiko se seurueestamme (itseni, melkein kaksimetrisen miehen lisaksi matkassa oli lumenvalkea britti, joka oli joitain sentteja lyhyempi ja noin jaakaappipakastimen verran isompi) vai siita etta olin ostanut katolilaismalliset rukoushelmet kaulaani, kun kaikkialla minne menimmekin, paikalliset moikkasivat, heittivat ylafemmaa ja kysyivat kuulumisia, yrittamatta myyda yhtaan mitaan. Rukoushelmia suosittelen, silla ne kaulassa voi saada vaikka lentokenttamaksusta 25 prosenttia alennusta. Nimimerkilla kokemusta on.

Paluu takaisin olikin sitten melkein yhta hanurista kuin sinne menokin. Ajattelin etten halua aamulla istua ruuhkabussissa matkalla lentokentalle, vaan menen sinne jo edellisena iltana odottelemaan ja nukkumaan. Meni muuten hyvin, mutta vartijat eivat paastaneet sisaan kentalle ennen kuin kaksi tuntia ennen lentoa, joten nukuin yoni ulkona. Huoh. Olisin varmaankin virittanyt riippumattoni joihinkin puihin, mutta ilmeisesti metsapalot olivat vieneet jokaikisen.

Eli siina olikin sitten varmaan kolmasosa mita kaikkea Filippiineilla tapahtui, ehka sielta mielenkiintoisimmasta paasta. Alkaa nyt siis kasittako tata vaarin, ihan ok mesta se on ja sielta loytyy todella kauniita saaria, mutta liikenne nyt vaan on oikeastaan niin pyllysta kuin vaan missaan voi olla.

Punaisin terveisin
Joonas
punainen sankari

Uhkapelaamista ja raketteja

No nyt voisi olla taas aika paivittaa blogia, edellisesta kerrasta onkin jo hetki aikaa. Voisin oikeastaan paivittaa kahdesta pienesta keikasta, pieni jatko reissusta etelaan jonka lisaksi nopea kuvaus uudestavuodesta. Ei mitaan kauhean ihmeellista siis.

Ihan alkuun tuosta Kaohshiungista (jonka todennakoisesti kirjoitin ihan pain miten sattuu). Tapahtumat liittyvat siis edelliseen keikkaan etelassa, jonne paadyimme oikeastaan vahingossa. Loppujen lopuksi loysimme itsemme 高雄 nimisesta kaupungista. Ajatuksena oli siis loytaa kohtuullisen halpa hotelli ja rynnistaa pitkin poikin kaupungin katuja etsien jotain jannaa. Keikka ei nyt ihan mennyt kaikkien taiteen saantojen mukaan, silla vapaan hotellin loytaminen osoittautui mahdottomaksi haasteeksi. Yhtaan vapaata huonetta ei loytynyt. Lopulta paatimmekin ottaa yobussin kohti kotia. Bussi lahti kahdeltatoista joka tarkoitti etta meilla oli useita tunteja aikaa pyoria ja harvata. Pakko oli ostaa pullo paikallista viinaa, josta sitten silloin talloin keljutukseen tuli otettua huikka. Suosittelen muuten ylipaataan matkustamiseen pienta pulloa jotain vahvaa, tarkoitus ei ole humaltua vaan ottaa pieni lammike kun oikein syo, esimerkiksi jos kolmenkaan tunnin etsinnan jalkeen ei ole vapaata hotellia loytynyt. Paadyimme paikalliseen peliluolaan jossa meidat hyvin nopeasti ohjattiin takahuoneeseen. Siella olivat ilmeisesti paremmat pelit, itse paasimme kokeilemaan robotti-blackjackia. Tai siis niin luulimme. Idea oli etta lasilaatikkossa oleva robotti (semmoinen teollisuusrobotin nakoinen) jakoi kortteja vahan samaan tapaan kuin blackjackissa ja sitten jotain tapahtui. Kokemus oli mielenkiintoinen, silla kukaan paikallisista ei taas vaihteeksi puhunut englantia eika meidan kiinalla oikein muuta saanut sanottua kuin kylla, ei, ja haluaisin oluen. Joidenkin minuuttien ja useiden rahojen jalkeen ymmarsimme ettei peli ollutkaan Blackjack, vaan jotain ihan muuta. Emme koskaan saaneet selville mika peli oli kyseessa ja miten ihmeessa sita pelataan. En oikein tieda pitaisiko keikka ottaa semmoisena "taas apinaa koijattiin"-kokemuksena vai mielenkiintoisena keikkana jota kaikkien kannattaa koittaa. Rahaa tuohon peliin paloi siis noin kolmen euron verran, eli menetykset eivat nyt ihan hirveita olleet. Sen lisaksi koitimme kolikkoautomaatteja, jota olivat vahintaankin yhta mysteerisia. Paikalliset ottavat uhkapelaamisen siina maarin tosissaan etta automaatin voi asettaa automaatille, eli se pelaa itsestaan. Nain kokenut pelaaja voi siirtya toiselle koneelle, ladata toisenkin koneen tayteen rahaa ja asettaa automaatille, jonka jalkeen siirtya nurkan taakse polttamaan tupakkaa ja odottamaan etta rahat ovat havinneet. Ihan rehellisesti, en nyt oikein ymmartanyt moista tyylia, mutta jos paikalliset tykkaavat niin mikas siina...

Kotimatkalla yobussissa juttelin Taipeilaisen yksityiskoulun johtajan kanssa. Nuori salli, kovin homomainen selitti ettei meilla olisi ollut kaupungissa mitaan mahdollisuutta saada huonetta hotellista, silla samana ja seuraavana paivana mestoilla esiintyi jokin paikallinen artisti, jos nyt oikein ymmarsin niin koko Taiwanin suurin homoikoni. Han piti kaksi konserttia kyseisessa kaupungissa ja HC:mmat fanit jaivat yksi mestoille jotta nakisivat saman konsertin seuraavana paivana uudestaan. Ei siina, olisihan joku voinut tuosta meillekin mainita. Tasta viisastuneena tilasin itselleni riippumaton seuraavia keikkoja silmallapitaen. Niin ja tuo seuraava keikka suuntautuu siis Filippiineille, katsotaan mita tuo reissu pitaa sisallaan. Lahto on siis helmikuun seitsemas paiva.

Uusivuosi oli oikeastaan ilotulituksia lukuunottamatta kovin laimea. Taiwanissa tavalliset kaduntallaajat eivat siis raketteja kovinkaan paljon ammu, vaan touhu keskittyy Taipei 101:n ymparille. Nopea statistiikka: rakennuksen seinilta ammuttiin ympariinsa kolmessa minuutissa miljoonan USA:n dollarin verran ruutia taivaalle. Pilvenpiirtajan ymparille oli keraantynyt 800 000 ihmista ja valittomasti ilotulituksen jalkeen nuo 800 000 ihmista lahtivat kohti kotia. Voitte kuvitella hardellin. Onneksi vanha kettu oli haistellut tilanteen jo etukateen ja positioi itsensa kadunkulmaan, josta oli ilotulituksen jalkeen vapaa paasy ilman ruuhkia autotielle jossa kulki takseja. Usko logistikkoa, silla olin kello 00.22 muutaman kilometrin paassa baarissa nauttimassa alkoholisoituja kokiksia. Great success! Muuta kummallista uutena vuotena ei sitten tapahtunutkaan. Paitsi etta baari oli auki seitsemaan asti aamulla, politiikka oli taas sisaanpaasyn hinnalla (24 euroa) napa tayteen juotavaa ja nukkumaan taisin menna puoli yhdeksalta. Seuraavana paivana taisi vahan vasyttaa. Nyt voisin ruveta kirjoittelemaan rapsoja niin etta saa niita kuuluisia noppia.

Uudenvuoden terveiset kaikille
Punainen sankari
Joonas