Pimea taksi ja hassut pahkinat...

Noniin, ensimmainen blogikirjoitus noin puolitoista kuukautta saapumisen jalkeen. Onpahan ollut aikamoista, ja koitankin nyt sitten paivitella tanne tahan mennessa tapahtuneita juttuja. Syita siihen miksi tietyista kirjaimista puuttuvat pisteet paalta on kaksi. Ensimmainen on se, etta ostin lapparin paikan paalta, mika oli tietysti oma tarinansa, ja toinen on se, etta tallaista tekstia on huomattavasti vaikeampaa kaantaa Google Translatorin kautta. Ihan vaan siksi etta jos jossain kohtaa mollaan paikallisia tai muita vaihtareita, on heidan lahestulkoon mahdotonta saada selvaa. Blogin nimi on punaisen sankarin seikkailut, koska ilmeisesti kiinankielinen nimeni viittaa jotenkin siihen suuntaan. Tai jotain....

Sitten viela yksi asia ennen kuin aloitatte lukemisen. Jakakaa blogia, kertokaa kavereille, tiedottakaa, ihan sama. Mutta kukaan ei kerro aidille etta kirjoitan tata. Se tuppaa huolehtimaan muutenkin, ja jos se jotenkin saa selville etta hyppasin pimeaan taksiin lentokentalta, mutustelin huumepahkinoita, kavin mafian ravintolassa ja vahingossa eksyin bordelliin, voi se ihan oikeasti repia pelihousut. Eli, KUKAAN ei kerro aidille! Ja tosiaan noista mainitsemistani jutuista kirjoitan toki tarkemmin.

Aloitetaan kuitenkin alusta, lentomatkasta Taiwaniin, Isla Formosalle, kauniille saarelle noin portugalilaisten mukaan. Lentoihin meni yhteensa 23 tuntia vaihtoineen. Milano Hong Kong valilla oli tarkoitus nukkua, mutta jos lentokoneessa tarjotaan ilmaista bissea ja hemmetin hyvia elokuvia, on nukkuminen tietenkin vaikeaa. Lennot menivat kuitenkin hyvin, paasin perille, ja siitahan seikkailu sitten alkoi. Lentokentta sijaitsee melkein tunnin ajomatkan paassa keskustasta, joten taksi maksaa maltaita. Ajattelinkin menna bussilla, mutta valittomasti paastyani ulos terminaalista muutin mieltani. Lampotila oli 35 astetta mittarin paremmalla puolella ja kuumuus pollahti naamalle kuin hyva loyly saunassa. Siis olin niin kuumassa paikassa, etta kosteuden kanssa se haisi terraariolta. Tai Korkeasaaren viidakkotalolta. Bussissa olisin varmaankin kuollut. Tai niin luulin, en viela silloin tiennyt etta bussit ovat ilmastoituja. Kuitenkin, lentokentalla minua lahestyi vanhemmanpuoleinen herrasmies ja kysyi tarvitsenko taksia. No tottakai! Han pyysi seuraamaan, ja menimmekin eraaseen tuulikaappiin odottamaan. Tassa kohtaa mietin etta mitahan nyt tapahtuu. Noin kymmenen minuutin paasta oven eteen sapui musta auto, joka ei nyt ihan oikeasi miltaan taksilta nayttanyt. Olin siihen mennessa ollut valveilla melkein 30 tuntia, joten minua ihan rehellisesti ei paljoa kiinnostanut. Pimea taksihan se oli. Ajoimme melkein kaksi tuntia yrittaen etsia uutta kotiani, International Housea. Eihan se ihan putkeen mennyt. Jossain kohtaa kuski pysahtyi ja osti joltain tyypilta muovimukin taynna vihreita pahkinoita jotka oli kaaritty jonkinmoiseen lehteen. Ja tottakai veijari tarjosi niita myos minulle. Han naytti (koska ei puhunut sanaakaan englantia) etta niita pitaa pureskella. Pahkinoista irtosi hyvat mehut, jotka jalkikateen kuultuna minun olisi pitanyt sylkaista ulos. En tiennyt, nielin, ja loppujen lopuksi laatta siina meinasi lentaa. Taman jalkeen kuski tarjosi toisen, jonka tottakai otin, olisihan se epakohteliasta kieltaytya. Hissi meinasi matkata ylakertaan toistamiseen, mutta sain nieltya. Onneksi talo loytyi ennen kolmatta pahkinaa. Valittomasti hypattyani ulos taksista paassa alkoi parisemaan vimmatusti, kadet tarisivat ja olo oli melko vekkuli. Paastyani aulaan (kylla, mesta jossa asun on melkein hotelli) ihmettelivat tyontekijat oloani kun pyysin vetta. Selitin, ja siitahan he huolestuivat. Olin ilmeisesti pureskellut paikallista laillista huumetta, Betel nutseja tai pinlang nimisia pahkinoita. Vaikutuksen tulisi kuulemma olla kuin kuuden kahvikupin jalkeen, mutta koska olin siihen mennessa ollut melkein vuorokauden hereilla, oli se ilmeisesti melkoisesti kovempi. Ensivaikutulma, check!

Samana iltana tutustuimme myos paikallisolosuhteiden erilaisuuteen Suomeen nahden. Ensimmainen ero on se, etta taalla ei ole pubeja tai istuskelubaareja niin missaan. Toinen ero on, etta taalla ei ihan oikeasti ole roskiksia missaan. Eika roskia sen puoleen. Jotenkin on kuitenkin hassua, etta vaihtariporukan nahdessa roskiksen kadulla alkaa vimmattu huuto ja iloitseminen: "Roskis, naetteko, roskis, mita ihmetta!!!" Ja kolmas ero, ehka suomalaisille kaikkein oleellisin, ovat klubit. Niitakin tuli tottakai ensimmaisena iltana kokeiltua, pimeaa reikaa nimelta Wax. Oli kylla semmoinen luola etten hetkeen ole moista nahnyt, mutta klubilla, samoin kuin monella muulla paikallisella klubilla on myyntivaltti. Maksat suurinpiirtein 18 euroa sisaan ja saat juoda niin paljon kuin napa vetaa.  Siis kylla, sisaanpaasyn hinnalla rajattomasti keittoa!

Paikalliset klubit ansaitsevat kylla oman kappaleensa. Niita loytyy rahjaisista persrei'ista kuten Wax, loistavan hienoihin ja huomattavasti kalliimpiin, jossa pullo olutta maksaa 6 euroa. Niita en tietenkaan suosi. Keskiviikkoisin muistaakseni on naisten paiva, jolloin naiset paasevat sisaan puoleen hintaan tai jopa ilmaiseksi. Onpa taalla myos klubi, jossa manageri tarkastaa kaikkien tyttojen perseet ennen sisaanpaasya. Jos on lyhyt hame ja korkeat korot, paasee sisaan ilmaiseksi. Jos olet nainen ja toinen vaadituista asusteista puuttuu (tai kuten yhdelle tytolle kavi, jos olet musta), maksat puolet sisaanpaasysta. Kylla, paikalliset ovat paikoitellen todella seksistisia ja avoimesti rasisteja. Voin tuostakin kirjoitella myohemmin. Joitain yhtalaisyyksiakin kuitenkin loytyy, kuten oksentavat ihmiset klubien edessa, mutta siihen se sitten jaakin. Kalja on keskinkertaista, mutta halpaa. Mikas siina.

Nyt taidan lahtea syomaan jotain erikoista, mutta kirjoittelen kaarmeen syomisesta, pandakarhuista, bordellista, Hitleria rakastavasta taksikuskista, maailman toiseksi korkeimmasta talosta ja taifuuneista, lammosta ja auringonpaisteesta myohemmin lisaa. Kuvia lisailen heti kun saan niita otettua.

Terveisin

Joonas

Punainen sankari